Xylitol-Jenkki 40 vuotta – kuvakisan voittaja on Kemi

Xylitol-Jenkki 40 vuotta – kuvakisan voittaja on Kemi

Suomalaisen ksylitolitutkimuksen ja Xylitol-Jenkin juhlavuoden kunniaksi järjestetyssä terveysalan ammattilaisten kuvakilpailussa oli tavoitteena löytää hauskoja ja uusia, helposti toteutettavia tapoja tuoda ksylitoli osaksi arkea. Kisan voiton vei Kemi, jonka kuvissa monipuolisuus ja yhteistyö muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa keräsivät erityisesti tuomariston kiitoksia.

Kemissä tehdään koordinoitua ja pitkäjänteistä työtä

Kemi osallistui kisaan seuraavilla kuvilla. Ksylitolitiedotus alkaa ryhmäneuvolatapaamisissa, lasten ollessa 6 kuukauden ikäisiä.

– Koko peruskoulun ajan käymme kouluilla pitämässä oppitunteja, askartelemassa ja muistuttamassa suunterveydestä -aina muistutamme ksylitolista ja oppilaat riemuitsevat ksylitolimaistiaisista. Vuosittain 5-luokkalaisille järjestetään yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa terveydenedistämisen päivät, kertoo Annica Marjamaa Kemistä.

http://cloetta.studio.crasman.fi/pub/xylitol/KEMI-kuva+2.JPG

– Yhdessä oppilaiden kanssa olemme olleet suunnittelemassa myös yläkoulujen kahviotoimintaa ja saaneet niiden myyntilistalle terveelliset välipalat ja ksylitolituotteet, iloitsee Annica.

http://cloetta.studio.crasman.fi/pub/xylitol/KEMI-kuva+3.JPG

– Olemme mukana myös erilaisissa terveydenedistämisen tapahtumissa mm. Ystävänpäivämessut, Seniorimessut ja olemme pitäneet kauppakeskuksissa myös kaksipäiväisen Ksylitolitempauksen, jossa kerroimme ksylitolin terveysvaikutuksista kaikenikäisille ja järjestimme ksylitolikyselyn, kertoo Annica.

http://cloetta.studio.crasman.fi/pub/xylitol/KEMI-kuva+4.JPG

Kuvakisan tuomariston mielestä kaikissa kilpailutöissä oli hyviä ideoita ja hauskoja toteutuksia. Kaikilla oli hyvä tekemisen meininki.

– Haluan korostaa, että kyseessä oli nimenomaan kuvakisa, kuvista etsittiin toiminnallisuutta ja haluttiin että juuri kuvista välittyy tunnelma, tiivistää ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloettalta.

Kaikissa kilpailutöissä hyvä tekemisen meininki

Näistä kannattaa ottaa itselle sopivimmat ideat hyödyksi ja jalostaa omaan arkeen sopivaksi.

  • Ppky Kallion suun terveydenhuolto: Yhteistyö Ylivieskan seudun ammattiopiston (JEDU) kanssa. Hammashoitaja Kirsi Nukari käy opettamassa lähihoitajaopiskelijoille suun terveystietoutta. Tämän opin pohjalta opiskelijat tuottavat materiaalin ja toteuttavat teemapäivien ja tapahtumien ohjelman. Ksylitolipastillien keskitetty jakaminen päiväkodeissa.
  • Lahti: Paljon monipuolista toimintaa, Kake K. Kiille –maskotti on hauska, vierailee kouluissa ja tapahtumissa. Pirjo Ylioja koordinoi ja tekee paljon yhteistyötä mm. terveydenhoitajien kanssa.
  • Liminka: Terveydenhoitaja Annikki Törmänen on ideoinut ja sitonut hampaiden hoitoa ja ksylitoliasiaa erilaisiin teemaviikkoihin kouluissa (mm. energiansäästö-, Sydän- Luomu- Leipäviikkoihin)
  • Naantali: Terveydenhoitajien järjestämä HIP-iltapäivä (hyvinvointi-iltapäivä koulun jälkeen) Järjestetään alakoulujen 5.- ja 6. – luokkalaisille kaksi kertaa vuodessa. Teemana mm. ”sokeripöytä”, terveellinen välipala sekä happohyökkäyksen katkaiseminen ruokailun jälkeen ksylitolituotteilla.
  • Oulu: Teemapäivät koululla, erilaisia tehtäväpisteitä. Mukana mm. häkäpitoisuuden mittaus uloshengitysilmasta.
  • Pori: Yhteistyö urheiluseurojen kanssa hyvä vaikutuskanava, tavoitetaan iso joukko nuoria. Terveydenedistämisen hammashoitaja Kirsi Vonk on mukana nuorisotalolla esim. discossa, kauppakeskuksen tapahtumissa sekä monissa erilaisissa teemapäivissä. Ksylitolipastillien keskitetty jakaminen päiväkodeissa.
  • Posio: Pienessäkin kunnassa voidaan tehdä laadukasta toimintaa, työstä henkii yrittämisen meininki. Teemapäivät ja ksylitoliviikon viettäminen hammashoitolassa. Ksylitolipastillien keskitetty jakaminen päiväkodeissa.
  • Rauma: Jo 10 vuoden ajan kaikille 7.luokkalaisille hampaiden hoidon teemapäivä, joka on saatu kirjattua mukaan opetussuunnitelmaan. Erityisesti huomioitavaa on paikallismedian hyödyntäminen ja sitä kautta laajempi näkyvyys omalle toiminnalle ja viestille.

Kuvakilpailun voittaja Kemin terveyskeskuksen hammashoitola sai kuvakilpailun palkinnoksi hammashoitolan kahvihetkiin vuoden ksylitolipurkat ja –pastillit. Lisäksi kaikki kisaan osallistuneet saavat tuotepalkinnon. Onnea kaikille ja kiitos hienoista kuvista!

http://cloetta.studio.crasman.fi/pub/xylitol/tuomaristo.jpeg

Kuvakisan tuomaristo vasemmalta alkaen:

  • Helinä Keskinen, asiantuntijahammaslääkäri (emerita), Suomen Hammaslääkäriliitto
  • Outi Sillvan, shg, Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry
  • Marjaana Nissinen, puheenjohtaja, shg, Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry
  • Sirpa Järvinen, shg, Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry, terveyden edistämisen jaosto
  • Milla Vihanto, ksylitolitiedottaja, Cloetta Suomi Oy
  • Marja Piironen, viestintäpäällikkö, Cloetta Suomi Oy (ei kuvassa)
Irtokarkkien suosio jatkaa kasvua
Irtomakeisten suosio jatkaa edelleen kasvuaan koronan aiheuttaman notkahduksen jälkeen. Vahvat suosikkituotteet pitävät pintansa, vaikka uutuuksia kokeillaankin mielellään. Koko makeismarkkinan arvosta laskettuna irtomakeisten osuus on noin kymmenys.
Lehdistötiedotteet
Tuplan seikkailut jatkuvat – nyt Tupla-jäätelötuutit valloittavat jätskialtaan
Tupla-suklaapatukka on tarjolla jäätelöpurkkien lisäksi nyt myös jäätelötuutteina. Tupla-jäätelöt ovat yhdistelmä tuttua ja ainutlaatuista Tupla-suklaapatukan makua ja rakennetta sekä laadukasta kotimaista jäätelöä. Tuuttien makuina ovat suomalaisten suosikit suklaa ja vanilja.  
Lehdistötiedotteet
Cloettan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan muuttamista koskevaksi lainsäädännöksi
Cloetta tukee täysin Elintarviketeollisuusliiton lausuntoa, joka tuo kattavasti esiin veromuutoksen epäkohdat ja haluaa lisäksi kiinnittää erityisesti huomiota esityksen mukaisen veromallin negatiivisiin terveysvaikutuksiin. Cloetta ehdottaa, että vähimmillään esitysluonnokseen tehdään muutos niin, että sokerittomien tuotteiden ja ksylitolituotteiden arvolisäverokantaa ei muuteta.
Lehdistötiedotteet